Lapsuusvuodet, kun perheessä on kolme melkein samanikäistä lasta, ovat ainakin ajoittain vanhemmille kohtalainen haaste. Yksi pyörä on hyvin usein leikeissä liikaa. Ja sen kuulee ja huomaa. Tässä kohdin Kyösti jäi meille vanhemmille mieleen jo varsin pienenä poikana omaten sovittelijan ja uuden leikin keksijän roolin.

Aika useissa muistikuvissani Kyösti myös “nykertää” jotain pientä. Ei tullut useinkaan tarkemmin tutkittua, mistä milloinkin oli kysymys. Mutta jotain niin pientä usein oli käsittelyssä, että sitä piti katsoa ihan läheltä. Sellainen kuva on jäänyt mieleeni. Kuin kädessä olisi ollut pieni, erikoinen kivi tai pieni kukka. Saattoi siinä olla pieni paperinpala ja kynäkin joskus. Noin 10-vuotiaana tärkeimmät harrastukset: lentopallo, suunnistus ja partio. Lentopallon osalta muistikuvista nousee mieleen E-poikien epävirallinen Suomen mestaruus, josta pokaali on muistona. Niihin aikoihin piti myös ratkaista, käyttääkö sormiaan soittamiseen vai palloiluun.

Murrosajan vuodet vierähtivät Kyöstin kohdalta jokseenkin ilman merkkejä ongelmista. Jo silloin musiikki ja kirjoittaminen ja piirtäminenkin antoivat riittävästi tekemistä ja puuhaa, joten ne kuukaudet ja vuodet kuluivat näin harrastusten parissa, ilman suurempia kriisejä tai varsinkin pojille siinä iässä sattuvia “toilailuja”. Ensin harjoiteltiin vanhan koulun keittolassa ja sitten siitä vähitellen lähdettiin keikkailemaan.

Kotikasvatus

Ei käy kiistäminen, että aika paljon meillä huudettiin silloin; 25 – 30 vuotta sitten. Jälkeenpäin on hiukan helpottanut meillä yrityksessämme työskennelleen Raijan kertoma näkökulma: hän muisteli päättäneensä silloin, että omia lapsiaan hän ei ikinä voisi sillä tavoin kasvattaa. Tämä tositarina jatkuu: väitti lopulta pistäneensä ehkä vielä paremmaksi! – Vaikka se korviin ja kitapurjeisiin ottaa ja naapurien ymmärrystä koettelee, niin on sittenkin käsirysyä tai joitain aresteja parempi vaihtoehto?

Jälkeenpäin ajatellen yksi vaikeimmin hoidettavista vaiheista on nuoren aikuistumisen oikeanlainen tukeminen. Missä vaiheessa aletaan antaa nuorelle itselleen vastuuta omista jutuistaan, koululäksyistä ja illan kotiintuloajoista yms? Tämä jälkimmäinen ainakin poikien keikkailun myötä eteni omalla painollaan? Ehkä se toisaalta oli hyvääkin harjoitusta, kun keikan jälkeen vasta aamuyöllä pääsivät unten maille. Mutta niitä läksyjä ja koulunkäyntiä olisi ilmeisesti tarvinnut pitempään vahtia; sitä on muutamaan otteeseen porukalla pohdiskeltu?

Omia polkuja kulkemaan

Eipä meillä vanhemmilla enää sitten armeijan jälkeen ollut Kyöstille paljoakaan annettavaa tai opastettavaa. Itse on valinnut tiensä ja vauhtinsa. Joidenkin merkittävimpien valintojen osalta toki käynyt mielipidettämme kysymässä. Itse kuitenkin päättänyt. Meidän osanamme on ollut vain myötäeläminen ja menestyksestään iloitseminen.

ANTTI MÄKIMATTILA, Kyöstin isä